Vuodesta 1995 muistan kaksi asiaa: Suomi voitti jääkiekon MM-kultaa, ja Jari Sillanpää painoi tangokuninkaan kruunun päähänsä. Eilisen Kaarihovin esiintymisten perusteella täytyy sanoa, että aika on kohdellut Sillanpäätä paremmin kuin Leijonia.
15-vuotisjuhlavuoden kunniaksi laulaja oli kerännyt esitykseensä palasia vuosien varrelta. Ihan alussa kuultiin mm. sikermä 90-luvun loppupuolen hittibiiseistä. Biisit olivat kuitenkin versioitu alkuperäisiä vauhdikkaammiksi, joten ne nostattivat tanssilattialla taatusti hien pintaan.
Hiki nousi myös Sillanpäällä pintaan, koska mies heilutti lannettaan sellaiseen tahtiin, jota ei suomalaisten miesten yleensä nähdä tekevän. Latino-vaikutteiset kappaleet olivatkin ehdottomasti keikan parasta antia. Ne tuntuivat sopivat laulajalle kuin lanneliike sambaan.
Sen sijaan ensimmäisen setin loppupuolella olleet tangot ja valssit saivat lähinnä haukottelemaan. Ne laulettiin iskelmälaulajille tyypilliseen tapaan ilmeettömästi läpi. Tanssikansa kuitenkin piti niistä ja täyttivät tanssilattian. Itse olisin toivonut kuulevani enemmän Sillanpään omaa tuotantoa.
Toisten biisien lainaaminen jatkui myös toisessa setissä, kun Sillanpää muisteli useaan otteeseen lapsuuttaan. Kuulimme mm. Markku Aroa ja Katri Helenaa. Niiden esittämisestä ilmeikäs laulaja suoriutui hyvin, ja iloinen hymy paistoi sekä esiintyjän että yleisön kasvoilta. Yksi parhaimpia hetkiä oli uuden musiikkityylin, tangon ja rumban sekoituksen, esittäminen: Rungo.
Yleisön huomioonottaminen oli esimerkillistä. Huutoihin ja huomautuksiin saatiin vastaus, ja muutamat onnekkaat naiset ottivat yhteiskuvan kesken keikan. Toisessa encoressa laulaja jopa antoi yhdelle naiselle pusun poskelle. Naisten kasvojen iloinen ilme oli sanoinkuvaamaton, ja ilta huipentui Valkeaan unelmaan.
Teksti ja kuva: Terhi Mahlamäki
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti