Sattuma tuntuu nykyään kovasti ohjaavan musiikillisen kiinnostuksen kohteitani.
Happoradio oli toki tuttu radiohiteistään, mutta kiinnostus koko bändiin heräsi kahden peräkkäisellä festarikeikalla, joille olin päätynyt puolivahingossa, toisen artistin takia. Sattumalta nettiarvonnassa voitetut liput veivät myös Joensuun yliopiston Carelia-saliin nauttimaan Happoradion ja
Joensuun kaupunginorkesterin yhteiskonsertista 21.5.2010.
Happoradion nerokkaat pop-melodiat taipuivat upeasti noin 35 muusikon orkesterin soitettaviksi, ja monipuoliset tekstit aukenivat uudella tavalla keskittyneesti kuunnellessa. Komeat konserttisalipuitteet olivat tosin samalla keikan huono puoli – pientä jäykkyyttä oli havaittavissa bändissä ja varsinkin yleisössä, joka istui juhlallisesti ja taputti hillitysti kappaleiden välissä. Muutama totteli “Olette kauniita”-kappaleen “nostakaa kätenne”-käskyä, mutta muuten yleisöreaktiot olivat vähissä.
Aki Tykki yritti keventää tunnelmaa itseironisilla välispiikeillä, kuten tunnustamalla, että tunsi itsensä tavallista enemmän idiootiksi pipo päässään. Salin kuumuus ahdisti kevyesti kesäpukeutunuttakin, joten voin vain kuvitella, miten kuuma solistilla oli pipossa, pikkutakissa ja lavavaloissa.
Käsiohjelmasta näki heti, että konsertti koostuisi kahdesta kuuden kappaleen setistä. Ensimmäisen setin tunnelma tiivistyi lopussa Kallioniemi-kappaleen “maailmanensi-iltaan”. Erehdyin luulemaan sitä ihan uudeksi kappaleeksi, mutta kyllä se heti kotimatkalla autossa “Kaunis Minä” -levyltä löytyi – kyse olikin ensimmäisestä live-esityksestä. Toinen hieman vieraampi kappale johon ihastuin oli “Sinä” (“…vuoksesi menisin liekkeihin, parkumatta palaisin…”). Iso osa muista kappaleista tuntui uhmaavan kesäistä säätä (“Tuhkaa hangelle”, “Itä-Suomessa tuulee”, “HC-sää”).
Toisen setin päättänyt hittisuora “Hirsipuu-Puhu äänellä jonka kuulen-Che Guevara” sai vihdoin yleisöön eloa, ja konsertti päättyi seisomataputuksiin, jotka alun jäykistelyn jälkeen olivat suorastaan hämmästyttävän raikuvat. Pieni tyylivirhe oli minusta se, että herkkä encore – biisiä en enää muista – soitettiin ilman rumpalia ja basistia. Toki välillä voi herkistellä pelkän kitaristin (tai no, tässä tapauksessa kitaristin ja kaupunginorkesterin) säestyksellä, mutta loppuhuipennuksessa pitäisi minusta koko bändin olla mukana.
Konserttimatkan bonusyllätyksenä sain kuulla Happoradiota seuraavana päivänä Iso Myy -kauppakeskuksessa. Keikkaa mainostettiin akustisena, ja oletin näkeväni lavalla Tykin,
Haapasalon, kitaran ja koskettimet, mutta siellä olikin koko nelimiehinen bändi rumpuineen ja sähköbassoineen. Tiedä sitten tekikö Haapasalon akustinen kitara koko keikasta akustisen, mutta määritelmästä viis – kiva pieni puolen päivän hittisetti joka tapauksessa. Sekin meni tosin jäykäksi istumakonsertiksi, kun ensimmäiset, reilun vartin ennen keikkaa paikalla olleet, asettelivat kahvilatuolit riviin parin metrin päähän lavasta, eikä siihen kukaan kehdannut tulla eteen.
Syksyllä samassa paikassa
Koop Arposen fanimuuri oli kiinni lavassa jo tuntia ennen päiväsettiä, mikä ehkä kertoo jotain enemmän itse henkilöön kohdistuvasta fanituksesta verrattuna bändin ja sen musiikin ihannoimiseen. Happoradiolle ei kiljuttu, mutta hienoista lauluista nautittiin. Erityisen isot suosionosoitukset sai hitaampi sovitus “Che Guevara”:sta, sekä “Tavikset”, jota kaupunginorkesteri ei sentään ollut soittanut.
Teksti ja kuvat: Leena Ikonen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti