Live! Weekend Festival @ Kyläsaari, Helsinki 16.-17.8.2013

Viime vuonna kohauttanut festaritulokas Weekend Festival oli tänä vuonna siirretty Espoosta Helsinkiin. Rock-musiikki oli lisäksi tiputettu ohjelmistosta kokonaan pois, ja festari oli selkeästi profiloitu etenkin bilekansalle. Ohjelmisto koostui kotimaisista rap/r&b-nimistä ja ulkomaisista elektronisen tanssimusiikin eri genrejen suuruuksista.

 
Aloitin perjantain festarifiilistelyt suomalaisten artistien keikoilla. Saavuin näet paikalle parahiksi kuulemaan Cheekin isoimmat hitit, joita mies tykitti menemään festivaalin päälavalla, NRJ Stagella. Radiohitit kuten Jossu ja Syypää Sun Hymyyn, sekä Vain Elämää –sarjasta tutut coverit keräsivät lavan eteen jorailemaan suurehkon ja äänekkään yleisön. Tämä taisi olla itselleni koko elämäni ensimmäinen Cheek-keikka, ja pakko myöntää, että vaikka mielestäni itse räppääminen olisi voinut kuulostaa vähän paremmaltakin, oli mies esiintyjänä loistava. Cheek oli jättimäisellä lavalla selkeästi kuin kotonaan ja otti yleisönsä huomioon spiikeissään. Uskon kuitenkin, että Cheek toimii livenä paremmin hieman pienemmillä lavoilla.

Jatkoin kotimaisella meiningillä siirtyessäni Weekend Stage –telttaan tsekkaamaan Redraman settiä. Yllättäen akustisella vedolla aloittanut räppäri oli Cheekin kukkoiluun verrattuna hyvin erilainen, maanläheinen. Näin miehen nyt ensimmäistä kertaa livenä, ja Redrama on kyllä suosionsa ansainnut, hän on osoittautui nimittäin äärimmäisen taitavaksi räppääjäksi. Miehen setti oli tiivis, tanssittava ja harmittavasti hieman lyhyeksi jäänyt.

Redraman jälkeen löysin itseni taas päälavan puolelta tanssimassa brittinimi Examplen tahtiin. Olen nähnyt Examplen kerran aiemminkin, ja muistelinkin miehen olevan parhaimmillaan livenä. Muistin oikein: Ihana kesäinen auringonpaiste, jorailevat ihmiset ja energisen esiintyjän esittämä tanssittava musiikki nostivat tämän setin yhdeksi perjantaini kohokohdista. Examplen musiikki on helposti lähestyttävää ja uppoaa monenlaiseen makuun. Potin räjäytti tälläkin kertaa viimeisenä kuultu Changed the Way You Kissed Me –hitti, mikä ei yllättänyt.

Seuraavana oli vuorossa illan ehkä odotetuin esiintyjä, hollantilainen trancen jättinimi Armin Van Buuren. Van Buuren veti NRJ Stagen eteen nopeasti jättimäisen yleisön ja löysin itseni nopeasti melkoisesta puristuksesta. Tässä keikassa itseeni vetosi etenkin megalomaaninen valoshow, joka näytti etenkin hieman kauempaa tarkasteltuna varsin vaikuttavalta. Tanner kirjaimellisesti tärisi ja meno näissä parituntisissa trancereiveissä oli varsin ibizamaista. Festivaaleilla hyvät keikat menevät usein väkisinkin vähän päällekkäin ja nytkin jouduin kesken Van Buurenin setin ryysäämään kohti meren rannalla sijainnutta pikkulavaa, jossa nouseva nimi, venäläinen Zedd oli jo ehtinyt aloittaa oman settinsä. Zedd:n ihanan Clarity-hitin tahtiin tanssittiin jo Summer Soundeilla ja nyt tavoitteenani oli kuulla biisi miehen itsensä soittamana. Biisi jyrähtikin kaijuttimista ilmoille juuri kun saavuin kuunteluetäisyydelle. Fiilistelin Zedd:n keikkaa hetken ja tämä oli mielestäni aika tyypillinen dj-setti, ei mitenkään erikoinen, muttei huonokaan. Zeddistä varmasti kuullaan vielä ja voi hyvinkin olla mahdollista että mies nähdään tulevaisuudessa isommillakin lavoilla.

Perjantain viimeinen ja eniten odottamani isompi keikka oli Calvin Harrisin. Supersuosittu jättinimi oli laitettu esiintymään teltan puolelle ja yli puoli tuntia ennen keikan alkua ovella oli niin paha tungos, että jopa tungoksiin varsin tottunut allekirjoittanut tunsi olonsa ahdistuneeksi. Ei auttanut muu kuin yrittää sisään anniskelualueen puolelta ja niin lopulta päädyinkin suureksi pettymyksekseni tanssimaan lempibiisieni tahdissa ulkona aidan takana. Vähäeleisesti esiintynyt, pimeähkön dj-pöytänsä takana lymyillyt dj-tähti veti kyllä ihan mukiinmenevän setin, mutta oma kokemukseni meni vähän pilalle. Tuntui, kuin olisin tanssinut bileiden ulkopuolella, musiikki kuului, mutta tunnelma jäi vähän puolitiehen. Onneksi tosin bileiden ulkopuolella tanssi kanssani yksi jos toinenkin pettyneen oloinen festarikävijä. Harrisin setti oli taas sitä perus dj-tavaraa, omat isot hitit höystettynä muilla kesän suurimmilla klubihiteillä. Itse olisin toivonut että useiden parin viime vuoden jättihittien takana oleva mies olisi keskittynyt hieman enemmän omaan tuotantoonsa ja jättänyt muut remixit vähemmälle. Yleisökin syttyi eniten We Found Love, I Need Your Love ja Sweet Nothing –tyyppisten hittien pärähtäessä soimaan. Lähdin pois vähän ennen setin loppumista, sillä ulkona oli yksinkertaisesti liian kylmä hytistä. Kaiken kaikkiaan perjantaista jäi vähän ristiriitainen fiilis.

Lauantai valkeni perjantaita viileämpänä ja aloitin perjantain tapaan päivän kotimaisella meiningillä. Aste oli juuri aloittanut keikkansa ja siirryin nyt mukavasti vähän tyhjemmän teltan puolelle tanssahtelemaan. Aste toimii mielestäni parhaiten nimenomaan bilefiiliksen nostattajana ja mies olikin oiva valinta lauantain alkuiltaan. Asteen jälkeen tiirailin jonkin aikaa Junon letkeää meininkiä päälavan puolella, kunnes siirryin takaisin meren äärelle brittiläisen Feed Me:n pariin. Future Stagella oli ehdottomasti koko lauantain paras meininki, kovimmat tantereen tamppaajat ja aidoimman oloiset esiintyjät. Ystäväni kuvaili Feed Me:n saundia likaiseksi ja sitä se olikin, Feed Me oli täysin eri maata kuin isommilla lavoilla jytänneet suuremmat esiintyjät, saundi oli mielestäni omaperäisempi ja tunnistettavampi. Musiikki kiemurteli korvissa ja suorastaan pakotti tanssimaan. En olisi millään halunnut lähteä tältä keikalta pois kesken kaiken, mutta pakkohan se oli David Guettaa päästä todistamaan.

Ranskalaisen super-dj-staran David Guettan biisit ovat soineet radioissa Calvin Harrisin hittien tapaan erittäin paljon viime vuosina ja mies nauttii Suomessa suurta suosiota. Festarialueen kivinen hiekkakenttä muuttui viimeistä kertaa näillä festivaaleilla valtavaksi tanssiklubiksi, kun leveästi hymyilevä Guetta saapui lavalle. Taas saatiin tanner tärisemään ja tunnelma kattoon. Jorasin itsekin ystävieni kanssa sydämeni kyllyydestä. Tavallaan Guetta jätti ehkä vähän kylmäksi, tuntui vähän että hän luottaa liikaa suureen nimeensä ja siihen, että yleisö on haltioissaan vaikka hän vain seisoisi lavalla. Levyjen pyörittämisen sijaan hän tuntui paikoitellen keskittyvän kliseiseen yleisön kosiskeluun muun muassa ”I love Helsinki”-tyyppisten lappujen avulla. Ihan hienoja kännykkäkuvia tuollaisista hetkistä toki saa, mutta itseeni uppoaisi enemmän ihan vain se yleisön tanssittaminen musiikin avulla.

Päätin lähteä hieman ennen Guettan setin loppumista takaisin Island Stage pikkulavalle, jossa osa australialaisen Pendulum-kokoonpanon jäsenistä heitti dj-setin. Vaihtoehtona olisi ollut Swedish House Mafiasta tuttu Sebastian Ingrosso, mutta teltassa tungeksiminen ei edellisen päivän jälkeen oikein kiinnostanut. Tein ehdottomasti oikean valinnan, sillä tuo Pendulumin piskuisella lavalla heittämä keikka nousi koko festarini kohokohdaksi. Pieni lava mahdollisti intiimimmän tunnelman, täällä oli tilaa tanssia ja yleisö oli täysillä mukana keikassa. Settilista koostui pääosin Pendulumin isojen hittien ja pienien helmien kombinaatiosta, täällä ei kuulunut puhkisoitettuja bilebiisejä. Mieletön lopetus festarille.

Weekend Festival vuosimallia 2013 oli huomattavasti edellisvuotta mukavampi kokemus. Käytännön järjestelyt toimivat suhteellisen mutkattomasti, vesipisteitä, vessoja ja ruokakojuja vaikutti olevan riittävästi ja alue oli mukavan kompakti. Esiintyjälista oli vaikuttava ja hyviä keikkoja riitti. Miinusta napsautan telttalavan kaoottisesta meiningistä, isoja suosikkiartisteja ei vaan mielestäni ole mitään järkeä tunkea liian pieneen tilaan. Palaanko Weekend Festivaalille ensi vuonna? Mitä luultavammin. …Ja toivon, että Pendulum löytyy tuolloinkin esiintyjälistalta.

Teksti: Aikku Salonen
Kuvat: Lauri Kananoja