10.1.2013

Live! Brand New Classics @ Rymy-Eetu, Helsinki 29.12.2012


Löysin Brand New Classics -bilebändin solisti Markus Hämäläisen pikkuveljen, Eliaksen, kautta. Veljesduon keikoilla ihastuin Markuksen ääneen, X factor-voittajan raspia pehmeämpään, mutta yhtä värisyttävään. Raspi ja “samettiraspi” yhdessä ovat jo jonkin aikaa olleet parasta mitä musiikkimaailmassa tiedän, mutta ensikokemus isoveli Hämäläisestä bändinsä solistina oli silti täräyttävä: lempeästä komppaajasta kuoriutui yleisöä huudattava, rock-staran elkeet omaava keulakuva.

Syksyn aikana Brand New Classicsin tahtiin on tullut tanssittua jokusen kerran, eikä bändin debyyttiä Rymy-Eetussa voinut missata. Paikka kuulosti kiinnostavalta - tanssitaanko siellä tosiaan pöydillä, kuten mainosteksti lupaa? - ja bändiltä oli luvassa paljon uutta. Jenkeissä vietettyjen lapsuusvuosien jäljiltä Markuksen luontevin laulukieli on englanti, ja repertuaari amerikkalaiseen rockiin painottuva. Rymy-Eetussa kuultiin peräti neljä settiä, normaalia korkeammalla kotimaisuusasteella, eli melkoinen määrä uusia suomi-covereita.


Rumpali Tuomas Laivaara lauloi osan uutuuksista, kuten Tehosekoitin-lainan “Pillitä Elli pillitä”, Neon 2:n “Kemiaa” sekä hyvinkin ajankohtaisen “Vain elämää”-kappaleen. Tuomaskin vakuutti solistina, ja hänen lauluvuoroillaan Markus lauloi stemmoja kitaristi Juhana Janssonin kanssa - söpösti ja hauskasti yhteiseen mikkiin. Kari Heininen soitti bassoa, ja valloittava Vili Itäpelto kannusti yleisöä rytmitaputuksiin aina kun kädet kosketinsoittimilta joutivat.



Bilebändikeikoilla vauhti ja volyymi tapaavat hieman häivyttää laulun sävykkyyttä, mutta Rymy-Eetussa äänentoisto oli nautittavaa sekä hurjimmissa revittelyissä että rauhallisemmissa alkuillan biiseissä - kuten “Rööperiin”, jossa Markuksen ääni soi erityisen lumoavana. Videolle tarttunut “Sekaisin” oli myös hieno uutuus. “Hetki lyö”, “Ainutkertainen” ja varmaan joka bilebändille pakollinen “Tahdon rakastella sinua” olivat ennestään tuttuja ja taatusti toimivia. Turo’s Hevi Geen “Peeniskatteus” oli hulvaton yllätysveto - miten ihmeessä meidän “jenkki-Markus” pystyi moisenkin vetämään niin suvereenisti?


Bändin tavanomaisempi englanninkielinen materiaali, “Disco Infernosta” “Highway to Helliin” soveltui erinomaisesti siihen Rymy-Eetun “juttuun”. Todellakin siellä tanssittiin pöydillä! Muutama rohkea taisi kavuta jo ensimmäisen setin aikana, ja myöhemmin tukevilla pirttipöydillä oli yhtä tiivis tunnelma kuin lavan edessä lattiallakin - pitkän illan aikana ehdittiin hyvin testata molempia.

Markus huudatti ja laulatti “rymyilijöitä”, ja tuttuun tyyliin Bon Jovin hitit toimivat tykimmin. “Runaway”-kappalehan on itse asiassa kosketinsoittaja Vilin kirjoittama, jos välispiikkiä on uskominen. Toki sekaan mahtui monta muutakin rock-helmeä: “Let me Entertain you”, “Are you gonna go my way”, RHCP:n “Aeroplane” jne, sekä country-veto “Chicken Fried”, jolla Markus on hurmannut myös akustisilla keikoilla.

Jos pitää keksiä kritisoitavaa, niin jotkut yhteislaulatusyritykset olivat tuomittuja epäonnistumaan - ei suomalainen perusbilettäjä pysty esim. “I will Survive”-biisiin yhtymään tuosta vaan. Komeimmin yleisö taisi laulaa tutuimpia kotimaisia, kuten “Paratiisia”, sekä pakollista “Prosit”-juomalaulua joka setin alussa ja lopussa.


Kun luultiin, että tunnelma oli niin huipussaan kuin voi olla, koettiin lisäyllätys. Toki oltiin bongattu Elias yleisön joukosta, mutta keikan tiimellyksessä ei muistettu edes haaveilla, että hän vierailisi lavalla. Tulikin kiire pöydältä lähemmäksi lavaa, kun Markus huhuili veljensä tuuraamaan parissa biisissä. X factor-bravuuri “Unchain My Heart” sekä Eagle Eye Cherryn “Save tonight” esitettynä Eliaksen ainutlaatuisella intensiteetillä innostivat yleisöä vielä pykälän lisää.

Nälkä kasvaa syödessä, joten jäin itse toivomaan veljesten yhteistä bändikeikkaa, Rymyn lavalla tai missä vaan. Tämä ilta oli kuitenkin Markuksen, bändin ja yleisön juhlaa, enkä epäile hetkeäkään, etteikö Brand New Classics tulisi villitsemään Rymy-Eetussa vielä monesti. Seuraava tilaisuus tanssia pöydillä tämän bändin tahtiin onkin jo 1.2.2013, sopivasti tipattoman tammikuun tappajaispäivänä.

Brand New Classics @ Facebook
BNC www-sivut

Teksti ja kuvat: Leena Ikonen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Palkki

Palkki