10.1.2013

FOLKLAULAJA BUFFY SAINTE-MARIE HEINÄKUUSSA HELSINKIIN

Kanadalais-amerikkalainen folklaulaja ja kansalaisaktivisti Buffy Sainte-Marie esiintyy 9. heinäkuuta Helsingissä Savoy-teatterissa. Cree-intiaaniheimoon syntynyt artisti on esikuvaksi kelpaava seitsemänkymppinen, jonka kulttuurinen vaikutus mitataan muullakin kuin levynmyyntiluvuilla. Hän nostaa pelottomasti esiin Pohjois-Amerikan alkuperäiskansojen oikeuksia ja ympäristökysymyksiä paitsi sävellyksissään myös kuvataiteessaan ja opetusluennoillaan. Buffy Sainte-Marien konserttiliput tulevat myyntiin ensi viikon keskiviikkona 16.1.


1941 syntynyt Buffy Sainte-Marie on yksi poikkeuksellisen elinvoimaisista artisteista, joiden ura on kestänyt yli 60 vuotta. Läpimurto tapahtui 1964 sodanvastaisella ”Universal Soldier” kappaleella, jonka suomenkielisen version ”Palkkasoturi” tulkitsi Hector. Lisäksi Anki Lindqvist, Liisa Tavi, Tapani Kansa ja Jorma Kääriäinen ovat tehneet versionsa Buffy Sainte-Marien eri kappaleista.

Äänitaiteen rajoja rikkova taiteilija on toiminut suunnannäyttäjänä Björkille. Morrissey on tunnustanut olevansa harras fani pitäen Buffy Sainte-Marieta yhtenä parhaista sanoittajista Bob Dylanin ja Joni Mitchellin rinnalla. Supertähdistä Elvis Presley, Donovan, Barbra Streisand ja Cher ovat esittäneet Sainte-Marien sävellyksiä. Janis Joplin teki unohtumattoman tulkinnan kappaleesta ”Cod’ine”, jossa laulun narkomaanin ainoa valopilkku on se, ettei sortunut alkoholiin.

Kanadan ensimmäinen Oscar-palkinto myönnettiin 80-luvulla Buffy Sainte-Marielle sävellyksestä ”Up Where We Belong”, joka sisältyi Richard Geren tähdittämään ”Upseeri ja herrasmies” –elokuvaan.

Suomessa Buffy Sainte-Marie esiintyi viimeksi 2007 Kaustisten kansanmusiikkijuhlilla. 2012 elokuussa Buffy yhtyeineen rokkasi säkenöivästi Stockholm Music & Arts –festivaalilla Ruotsissa, mikä antoi vahvan näytön siitä mitä Helsingissä on odotettavissa ensi kesänä.

KONSERTTI:
Buffy Sainte-Marie (USA)
Tiistai 9.7.2013 Helsinki, Savoy-teatteri
Esiintymisaika noin klo 19.30

LIPUT:
Myyntiin keskiviikkona 16.1. klo 9.00
Liput toimituskuluineen alkaen 54 / 44 euroa Lippupalvelun myyntipisteistä, puhelinpalvelusta 0600-10-800 (1,96 euroa/min + pvm) ja 0600-10-020 (6,79 euroa/puhelu + pvm) ja netistä www.lippupalvelu.fi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Palkki

Palkki