31.3.2010
The Baseballs esittelee fanituotteitansa
The Baseballs -yhtyeen Sam ja Basti esittelevät Helsingin Tavastialla Suomen kiertueen aloituspäivänä omia fanituotteitaan. Samalla opitaan elintärkeä sana saksaksi..
The Baseballsin kuviot Golden Capin kanssa
Tapasimme The Baseballsien lehdistötilaisuudessa myös Sinebrychoffin markkinointipäällikön Kirsi Räikkösen, joka kertoi mm. mistä lähti ajatus yhteistyöstä The Baseballs -yhtyeen kanssa.
Drag United 2010 @ DTM, Helsinki 17.3.2010
Helsingissä DTM -ravintolassa vietettiin keskiviikkona 17.3. Drag United 2010 -hyväntekeväisyysiltaa, jossa kerättiin rahaa Aseman Lapset ry:n Walkers-toiminnan tukemiseen. Illan aikana lavan valtasivat 9 drag-artistia, jotka ensimmäistä kertaa tekivät näin laajamittaista yhteistyötä. Musiikkivieraina olivat Jippu ja tämän vuoden euroviisuedustaja Kuunkuiskaajat sekä Stepupin Riemukopla.
Chaos Tube kyseli fiiliksiä gaalaa edeltäneessä lehdistötilaisuudessa.
Faust -Metal Ooppera @ Nosturi, Helsinki 13.3.2010
Faust – Metal Ooppera käsittelee fyysisyyden ja musiikin avulla ihmisen sisäistä ristiriitaa
13.3.2010 ensi-iltansa sai Juho Liiran ohjaama Faust – Metal Ooppera, joka tulkitsee J.W. Goethen tunnettua teosta metallimusiikin avulla. Esitys tapahtuu Nosturissa, jonka lava on täysin lavasteista riisuttu. Kaikki ilmaisu perustuu musiikin tulkintaan, liikkeeseen ja valoihin.
Fyysisyys on yhtä keskeinen osa näytelmää kuin musiikkikin. Hienoimmin se toteutuu kuorossa, joka kuvaa liikkeillään ja lauluillaan ihmisen sisällä vallitsevaa myrskyä ja elämän traagisia tapahtumia.
Tunteiden tulkinta kasvojen avulla on täysin poistettu pitkien hiusten ollessa suuren osan ajasta esiintyjien kasvojen edessä. Tämä kuvastaa myös sitä, miten näytelmän henkilöt ovat kasvottomia – he voisivat olla kuka tahansa meistä. Jokainen kokee ajatonta tuskaa olemassaolostaan ja taistelee hyvän ja pahan kysymysten äärellä.
Näyttelijöiden laulusuoritukset ovat vakuuttavia ja vievät yleisön tunnelmien äärilaidoille. Raskas metalli vaihtuu ajoittain rauhalliseen ja melodiseen ilmaisuun. Jere Kolehmaisen esittämä Mefistoteles ja Talvikki Eerolan esittämä Kerttu tuovat yleisön eteen puhtaan hyvän ja pahan, jonka keskellä Tuukka Martiskaisen esittämä Henrik Faust yrittää tasapainoilla. Näyttelijöiden äänet tukevat hienosti heidän roolihahmojaan. Näytelmä huipentuu enkelien ja Saatanan lopputaistoon.
Metalliooppera on erikoinen kokeilu tuoda esittävää teatteria metalliyleisön sekaan. Reilun tunnin ajan katsoja saa nähdä ja kuulla live-musiikkia höystettynä teatraalisilla elementeillä. Esityksen loputtua jää kaipaamaan toista puoliaikaa.
Teksti: Terhi Mahlamäki
Kuvat: Niklas Sandström
Kuvat: Niklas Sandström
30 Seconds to Mars @ jäähalli, Helsinki 12.3.2010
30 Seconds to Mars ilahdutti Suomea nimmareilla ja konsertilla
12.3.2010 oli odotettu päivä 30 Seconds to Marsin faneille. Iltapäivällä bändi kirjoitti sadoille faneilleen nimmareita Stockmannilla, ja ilta huipentui Helsingin jäähallilla pidettyyn konserttiin.
Puolitoista tuntia ennen nimmarinjakotilaisuutta Stockmannille oli kertynyt jo reilusti yli 200 fania odottamaan idoleitaan. Fanijoukko koostui pääasiassa tytöistä. Jared ja Shannon Leton saapuessa paikalle jännitys tiivistyi, ja kaikki halusivat napata idoleistaan valokuvan.
Leton veljekset jakoivat nimmarit nopealla tahdilla, mutta pysähtyivät kuitenkin katsomaan jokaista faniaan silmiin. He olivat opetelleet suomalaisen moi- tervehdyksen, joka hämmensi ja ilahdutti ihmisiä. Nimmarinhaun jälkeen fanien tunnelma lähenteli hysteriaa.
Stockmannilta sekä fanit että bändi siirtyivät Jäähallille. Konsertin lämmittelijöinä toimivat californialainen Street Drum Corps ja tanskalainen Carpark North. Street Drum Corps esitti energisen shown ja viihdytti yleisöä mm. kertomalla puoli tuhmia vitsejä. Musiikilliset ansiot jäivät valitettavasti humoristisen shown varjoon.
Naapurimaan Carpark North sen sijaan veti taitavan ja tunnelmallisen esityksen. Esiintymistilanne ei vain ollut heille paras mahdollinen, koska yleisö odotti jännittyneenä pääesiintyjää, ja olisi ehkä kaivannut vauhdikkaampaa musiikkia. Carpark North olisikin omimmillaan hämyisessä klubissa tai pohjoismaisessa kesäyössä. Toivottavasti heidät siis nähdään myös ensi kesän festivaaleilla.30 Seconds to Mars vei faninsa 90 minuuttiseen sotaan
30 Seconds to Mars aloitti konsertin This is War –albumin avauskappaleella Escape. Sanoituksissa todettiin sodan alkaneen. Sota- ja taisteluteema kulkivat läpi konsertin, ja This is war –biisin kohdalla yleisö oli kuin toisiinsa liimautunut taisteluryhmä. Taistelussa ei vain ollut kyse verenvuodatuksesta, vaan enemmänkin hyvästä yhteisöllisyydestä ja paremmasta maailmasta.
Jared Leton ääni tuntui sortuvan ensimmäisen kahden biisin aikana meneillään olevan flunssan takia. Samoin yleisö haki tunnelmaa konsertin alussa, mutta viimeistään The Beautiful Lie –albumin single-lohkaisu Attack sai ihmiset villiintymään.
Villiintymisen alettua se vain kiihtyi, eikä loppua näkynyt. Leton lavakarisma kantoi sekä vauhdikkaissa vedoissa että rauhassa lauletuissa akustisissa kappaleissa. Yksi konsertin huippuhetkiä oli, kun Leto siirtyi istumapaikoilla olevien sekaan laulamaan akustisen kitaran kanssa kolme biisiä. Yleisö oli niin syventynyt kuunteluun, että ilmassa olisi voinut aistia laulajan jokaisen hengenvedon.
Konsertti olikin jakautunut kahteen ääripäähän: sekopäiseen riehumiseen ja äärirauhalliseen tunnelmointiin. Leto halusi yleisön olevan tiivis ryhmä, joka viettäisi elämänsä parhaan illan. Tunnelma kentällä olikin nopeiden biisien aikaan erittäin tiivis, mutta kaikista pidettiin huolta, eikä vahinkoja sattunut.
Viimeisen biisin aikaan tuntui kuin konsertti olisi vasta alkanut. Bändi oli suunnitellut alun perin soittavansa vielä pari kappaletta lisää, mutta aika loppui kesken. Ilta huipentui Kings and Queens –sinkkukappaleeseen, jossa osa yleisöstä pääsi lavalle laulamaan. Paikalta poistuttiin onnellisina. Seuraavan kerran 30 Seconds to Mars esiintyy kesäkuussa Provinssirockissa.
Lisää kuvia löytyy galleriasta.
Teksti: Terhi Mahlamäki
Kuvat: Tiia Santavirta
Tokio Hotel @ jäähalli, Helsinki 7.3.2010
Tokio Hotel ”Welcome to HUMANOID CITY tour
Pitihän sitä päästä kokemaan saksalaisen Tokio Hotelin konsertti Helsingin jäähalliin. Omat kokemukseni bändistä on aika tarkalleen viime syksyn Elämä lapselle -konsertti, jossa lehdistötilaisuudessa odoteltiin bändiä aika pitkään ja tulivathan he sinne lopulta. Sekä em. konsertin yleisön reaktion bändin noustessa lavalle.
En tunne yhtään bändin tuotantoa ja mitä Spotifysta olen kuunnellut muutamia kappaleita ennen illan konserttia niin ei kauheasti säväytä, ehkä tuo saksa ei ole ihan lemppari laulukielenä. Mutta ilmiönä Tokio Hotel on ihan ehdoton, että pelkästään jo sen vuoksi halusin kuvaamaan.
Kuvaajia, jotka tiukkaehtoisen sopimuksen suostuivat allekirjoittamaan oli yhteensä 4 kappaletta, 2 heistä taisi olla Tokiohotel.fi -sivustolta eli kaikki iltapäivälehdet, Helsingin Sanoma ym. isot mediat eivät kuvausehtoihin suostuneet tai eivät sitten muuten olleet konsertista kiinnostuneita tosin näkyi ainakin Ilkka Mattila kirjoittavan konsertista. Sielu on myyty, kuvat ovat bändin vapaasti käytettävissä, mutta onneksi niitä saa myös täällä blogissa käyttää ettei sentään kuvattu pelkästään bändille. 2 biisiä, ilman salamaa, aika perussetti isoissa konserteissa.
Kuvauksen jälkeen paikka pelaaja-aitiosta ja ei muuta kuin seuraamaan konserttia ja yleisöä, ehdottomasti molempia. Yleisöä HS:n mukaan oli 4300, eniten ihmetytti lavan viereisen istumakatsomon tyhjät penkit eli minkä vuoksi lähintä istumakatsomoa ei oltu täytetty, kun kauempana olevat olivat täynnä eikä siinä oikein mitkään lavarakenteetkaan olleet tiellä. Lava oli normaalia jäähallikonsertteja korkeampi, joten näkyvyys myös taaemmaksi jään tasolta oli ihan kiitettävä. Jäällä, siellä kaikkien takana näkyi vielä olevan aika paljon 6-10 -vuotiaita niin taisivat hekin nähdä ihan hyvin.
Tokio Hotel on yhtä kuin laulaja Bill Kaulitz. Ilman häntä tästä bändistä ei olisi varmasti koskaan kuultukaan Suomessa. Ai että, tiedän miten tuollainen kommentti saa fanien niskakarvat pystyyn, mutta onhan B. Kaulitz selvästi bändin ehdoton nokkahahmo lavalla kuten laulajan tuleekin olla. Konsertti oli varsin viihdyttävä, ehkä se että pystyin hyvin kolme (vai jopa neljä) kertaa liian vanhana asettumaan näiden nuorten fanien asemaan ja tiesin juuri, että miltä tuntuu, kun oma suosikki nousee lavalle. Tokio Hotel on hyvin turvallinen vaihtoehto lapsista nuoriin. Näyttävä lava, nahkaa, moottoripyörä, tulta, valoasuste, metallia.. viihdyttävää. Itselle vastaava keikka taitaa olla vuonna 1982 ja Stray Cats..
Vieläkään en ole tosin vakuuttunut bändin musiikista enkä varsinkaan Billin äänestä. Konsertin jälkeen viimeisin levy ”Humanoid” on soinut useamman tunnin ajan ja kyllä siellä muutama kappale on ihan mukavia. Mutta Tokio Hotel on mielestäni pakettina varsin hyvä, en kuitenkaan lähde levykauppaan. Mutta ymmärrän hyvin miksi nuoret bändistä kovasti pitävät.
Lisää kuvia nähtävissä galleriassa.
Teksti & kuvat: Tiia Santavirta
Reiluuden nimissä halusin antaa Tokio Hotellin virallisen Suomen faniklubin edustajalle mahdollisuuden kirjoittaa fanin näkemyksestä keikasta, joten tässä;
Tokio Hotel veti ensimmäisen kunnon keikkansa Helsingissä 7.3.2010. Jäähallilla jonotti pakkasessa koko päivän satoja faneja peruuntuneen nimmarijaon takia. Bändi oli juuttunut jäihin Suomen ja Ruotsin välisellä laivalla ja joutui tulemaan kiertoreittiä. Itse keikka sujui kuitenkin loistavasti. Show noudatti Tokio Hotelille tuttua kaavaa, mutta lavasteet olivat täysin uudet ja erilaiset. Humanoid City -aiheinen lava on sekoitus kaikkea ylimaallista ja aihepiiri ulottuu myös solisti Bill Kaulitzin asuihin. Billin useasti vaihtuvissa kiertueasuissa nähtiin niin piikkejä kuin hohtavia valoputkia. Helsingin keikalla ei nähty ihan koko lavaa paikan päällä, mutta se ei tuntunut tunnelmassa ollenkaan.
Bill Kaulitz kertoi yleisölle ensimmäisten biisien jälkeen, kuinka hyvältä tuntuu vihdoin esiintyä suomalaisyleisön edessä. Puheeseen päätyi myös poikien vaikea, mutta hauska reissu keikalle. Yleisön suureksi riemuksi Bill mainitsi Helsingin monta kertaa keikan aikana ja jaksoi kiittää faneja monta kertaa keikalle tulemisesta ja heidän energiastaan.
Tokio Hotel esitti suurimman osan keikan kappaleista saksaksi ja mukaan mahtui myös muutama englanninkielinen biisi. Humanoid-albumi on käännetty molemmille kielille ja keikan pääkieli vaihtuu maan mukaan. Bändin musiikkityyli on muuttunut hieman edellisistä albumeista ja myös show oli saanut paljon uusia elementtejä. Korkeat tulenlieskat, palava flyygeli ja Tokio Hotel -moottoripyörä ovat vain muutama upea yksityiskohta Welcome to Humanoid City -kiertueelta ja yleisö nautti niistä näkyvästi.
Kauan odotettu keikka lunasti lähes varmasti jokaisen fanin odotukset ja jää heidän mieleensä vielä pitkäksi aikaa.
Aino / TH.fi
Pitihän sitä päästä kokemaan saksalaisen Tokio Hotelin konsertti Helsingin jäähalliin. Omat kokemukseni bändistä on aika tarkalleen viime syksyn Elämä lapselle -konsertti, jossa lehdistötilaisuudessa odoteltiin bändiä aika pitkään ja tulivathan he sinne lopulta. Sekä em. konsertin yleisön reaktion bändin noustessa lavalle.
En tunne yhtään bändin tuotantoa ja mitä Spotifysta olen kuunnellut muutamia kappaleita ennen illan konserttia niin ei kauheasti säväytä, ehkä tuo saksa ei ole ihan lemppari laulukielenä. Mutta ilmiönä Tokio Hotel on ihan ehdoton, että pelkästään jo sen vuoksi halusin kuvaamaan.
Kuvaajia, jotka tiukkaehtoisen sopimuksen suostuivat allekirjoittamaan oli yhteensä 4 kappaletta, 2 heistä taisi olla Tokiohotel.fi -sivustolta eli kaikki iltapäivälehdet, Helsingin Sanoma ym. isot mediat eivät kuvausehtoihin suostuneet tai eivät sitten muuten olleet konsertista kiinnostuneita tosin näkyi ainakin Ilkka Mattila kirjoittavan konsertista. Sielu on myyty, kuvat ovat bändin vapaasti käytettävissä, mutta onneksi niitä saa myös täällä blogissa käyttää ettei sentään kuvattu pelkästään bändille. 2 biisiä, ilman salamaa, aika perussetti isoissa konserteissa.
Kuvauksen jälkeen paikka pelaaja-aitiosta ja ei muuta kuin seuraamaan konserttia ja yleisöä, ehdottomasti molempia. Yleisöä HS:n mukaan oli 4300, eniten ihmetytti lavan viereisen istumakatsomon tyhjät penkit eli minkä vuoksi lähintä istumakatsomoa ei oltu täytetty, kun kauempana olevat olivat täynnä eikä siinä oikein mitkään lavarakenteetkaan olleet tiellä. Lava oli normaalia jäähallikonsertteja korkeampi, joten näkyvyys myös taaemmaksi jään tasolta oli ihan kiitettävä. Jäällä, siellä kaikkien takana näkyi vielä olevan aika paljon 6-10 -vuotiaita niin taisivat hekin nähdä ihan hyvin.
Tokio Hotel on yhtä kuin laulaja Bill Kaulitz. Ilman häntä tästä bändistä ei olisi varmasti koskaan kuultukaan Suomessa. Ai että, tiedän miten tuollainen kommentti saa fanien niskakarvat pystyyn, mutta onhan B. Kaulitz selvästi bändin ehdoton nokkahahmo lavalla kuten laulajan tuleekin olla. Konsertti oli varsin viihdyttävä, ehkä se että pystyin hyvin kolme (vai jopa neljä) kertaa liian vanhana asettumaan näiden nuorten fanien asemaan ja tiesin juuri, että miltä tuntuu, kun oma suosikki nousee lavalle. Tokio Hotel on hyvin turvallinen vaihtoehto lapsista nuoriin. Näyttävä lava, nahkaa, moottoripyörä, tulta, valoasuste, metallia.. viihdyttävää. Itselle vastaava keikka taitaa olla vuonna 1982 ja Stray Cats..
Vieläkään en ole tosin vakuuttunut bändin musiikista enkä varsinkaan Billin äänestä. Konsertin jälkeen viimeisin levy ”Humanoid” on soinut useamman tunnin ajan ja kyllä siellä muutama kappale on ihan mukavia. Mutta Tokio Hotel on mielestäni pakettina varsin hyvä, en kuitenkaan lähde levykauppaan. Mutta ymmärrän hyvin miksi nuoret bändistä kovasti pitävät.
Lisää kuvia nähtävissä galleriassa.
Teksti & kuvat: Tiia Santavirta
Reiluuden nimissä halusin antaa Tokio Hotellin virallisen Suomen faniklubin edustajalle mahdollisuuden kirjoittaa fanin näkemyksestä keikasta, joten tässä;
Tokio Hotel veti ensimmäisen kunnon keikkansa Helsingissä 7.3.2010. Jäähallilla jonotti pakkasessa koko päivän satoja faneja peruuntuneen nimmarijaon takia. Bändi oli juuttunut jäihin Suomen ja Ruotsin välisellä laivalla ja joutui tulemaan kiertoreittiä. Itse keikka sujui kuitenkin loistavasti. Show noudatti Tokio Hotelille tuttua kaavaa, mutta lavasteet olivat täysin uudet ja erilaiset. Humanoid City -aiheinen lava on sekoitus kaikkea ylimaallista ja aihepiiri ulottuu myös solisti Bill Kaulitzin asuihin. Billin useasti vaihtuvissa kiertueasuissa nähtiin niin piikkejä kuin hohtavia valoputkia. Helsingin keikalla ei nähty ihan koko lavaa paikan päällä, mutta se ei tuntunut tunnelmassa ollenkaan.
Bill Kaulitz kertoi yleisölle ensimmäisten biisien jälkeen, kuinka hyvältä tuntuu vihdoin esiintyä suomalaisyleisön edessä. Puheeseen päätyi myös poikien vaikea, mutta hauska reissu keikalle. Yleisön suureksi riemuksi Bill mainitsi Helsingin monta kertaa keikan aikana ja jaksoi kiittää faneja monta kertaa keikalle tulemisesta ja heidän energiastaan.
Tokio Hotel esitti suurimman osan keikan kappaleista saksaksi ja mukaan mahtui myös muutama englanninkielinen biisi. Humanoid-albumi on käännetty molemmille kielille ja keikan pääkieli vaihtuu maan mukaan. Bändin musiikkityyli on muuttunut hieman edellisistä albumeista ja myös show oli saanut paljon uusia elementtejä. Korkeat tulenlieskat, palava flyygeli ja Tokio Hotel -moottoripyörä ovat vain muutama upea yksityiskohta Welcome to Humanoid City -kiertueelta ja yleisö nautti niistä näkyvästi.
Kauan odotettu keikka lunasti lähes varmasti jokaisen fanin odotukset ja jää heidän mieleensä vielä pitkäksi aikaa.
Aino / TH.fi
Haloo Helsinki @ On the Rocks 11.3.2010
Haloo Helsinki on totaalisesti vienyt mun sydämeni. Olen nyt nähnyt bändin vasta kaksi kertaa ennen tätä On the Rocksin maaliskuista keikkaa. Tällä hetkellä ehkä oma suosikkini kotimaisista bändeistä. Seuraavaa keikkaa saakin odotella kesäkuulle saakka, jolloin HH esiintyy Kivenlahtirockissa 13.6., tätä ennen toki vaikka missä, mutta tuo se seuraava keikka, jonne itse pääsen. HH:n keikat löytyy täältä.
Muutama valokuva keikalta, muut voivat kirjoitella keikka-arvosteluita… vink vink!
Lisää kuvia galleriassa.
Teksti & kuvat: Tiia Santavirta
Rickie Lee Jones @ Tavastia, Helsinki 9.3.2010
Rickie Lee Jones kosketti ja kolahti
Nostalgian kourissa sain matkustaa omaan opiskeluaikaani – aikaan, jolloin Rickie Lee Jones oli yksi vahva vaikuttaja oman laulaja minäni muokkautuessa. Ihailen tapaa, jolla hän leikkisästi yhdistää puhelaulun, hymyn ja itkun useat eri vivahteet ja Rickie-Leemäisen metallin palvelemaan vain ja ainoastaan hänen omaa tarinaansa. Siinä tuntuu olevan hänen laulunsa ydin. Vaikkakin hänelle oli hyvin tärkeää, että yleisö on hiljaa ja kuuntelee ”I´m only here for an hour – After that you can talk alla you want – So shut the fuck up” on minulla kuitenkin sellainen käsitys, että hän vaeltaa omassa tarinassaan eikä turhaudu oman laulunsa pienimotoriikasta. Tämä tekee hänestä täysin estottoman – haavoittuvan ja äärimmäisen vahvan samaan aikaan. Hänen aistikas äänensä tavoittaa mitä pienimmätkin tunteen sävyt ja paljastaa ne kuulijalle vaikkakin välillä hänen maneereihinsa kuuluva ylenpalttinen kujeilu verottaa tekstin selkeyttä. Viesti menee kuitenkin tunnetasolla perille.
Hänen kappaleensa puhuvat arkisesta rakkaudesta sen eri muodoissa. Rakastumisesta, intohimosta, flirtistä, menetyksestä ja suuttumuksesta. Ilta oli kooste hänen levyjensä unohtumattomista kestohiteistä kuten Chuck E´s In Love sekä kyyneleet silmiini nostattavasta Years May Go By -kappaleesta sekä hänen uuden levynsä Balm In Gilead materiaalista. Jos vanhempi tuotanto pyörii rakastumisen ja rakkauden menetyksen aiheissa niin hänen uusimman levyn materiaalissa oli aistittavissa vanhenemisen ja viehätysvoiman menetyksen pelko. Hänen tyttärensä nimeä kantava Charlotte kappale oli riipaiseva esimerkki aikuisen naisen tuskasta luopumisen ja rakkauden välimaastossa. Hän ottaa myös yhteiskunnallista kantaa teksteissään.
Rickie-Lee Jones on singer-songwriter sen varsinaisessa merkityksessä ja vahvoilla sekä kitaran, että pianon kanssa. Hän istui myös rumpujen takana yhden kappaleen verran joka oli ainakin ohjelmanumerona viehättävä.
Lisää kuvia galleriassa.
Nostalgian kourissa sain matkustaa omaan opiskeluaikaani – aikaan, jolloin Rickie Lee Jones oli yksi vahva vaikuttaja oman laulaja minäni muokkautuessa. Ihailen tapaa, jolla hän leikkisästi yhdistää puhelaulun, hymyn ja itkun useat eri vivahteet ja Rickie-Leemäisen metallin palvelemaan vain ja ainoastaan hänen omaa tarinaansa. Siinä tuntuu olevan hänen laulunsa ydin. Vaikkakin hänelle oli hyvin tärkeää, että yleisö on hiljaa ja kuuntelee ”I´m only here for an hour – After that you can talk alla you want – So shut the fuck up” on minulla kuitenkin sellainen käsitys, että hän vaeltaa omassa tarinassaan eikä turhaudu oman laulunsa pienimotoriikasta. Tämä tekee hänestä täysin estottoman – haavoittuvan ja äärimmäisen vahvan samaan aikaan. Hänen aistikas äänensä tavoittaa mitä pienimmätkin tunteen sävyt ja paljastaa ne kuulijalle vaikkakin välillä hänen maneereihinsa kuuluva ylenpalttinen kujeilu verottaa tekstin selkeyttä. Viesti menee kuitenkin tunnetasolla perille.
Hänen kappaleensa puhuvat arkisesta rakkaudesta sen eri muodoissa. Rakastumisesta, intohimosta, flirtistä, menetyksestä ja suuttumuksesta. Ilta oli kooste hänen levyjensä unohtumattomista kestohiteistä kuten Chuck E´s In Love sekä kyyneleet silmiini nostattavasta Years May Go By -kappaleesta sekä hänen uuden levynsä Balm In Gilead materiaalista. Jos vanhempi tuotanto pyörii rakastumisen ja rakkauden menetyksen aiheissa niin hänen uusimman levyn materiaalissa oli aistittavissa vanhenemisen ja viehätysvoiman menetyksen pelko. Hänen tyttärensä nimeä kantava Charlotte kappale oli riipaiseva esimerkki aikuisen naisen tuskasta luopumisen ja rakkauden välimaastossa. Hän ottaa myös yhteiskunnallista kantaa teksteissään.
Rickie-Lee Jones on singer-songwriter sen varsinaisessa merkityksessä ja vahvoilla sekä kitaran, että pianon kanssa. Hän istui myös rumpujen takana yhden kappaleen verran joka oli ainakin ohjelmanumerona viehättävä.
Lisää kuvia galleriassa.
Teksti: Ira Kaspi Kuvat: Tiia Santavirta
Joss Stone @ Kulttuuritalo, Helsinki 1.3.2010
Konsertissa lämmittelijänä esiintyi Axl Smith & The Neotronics, joka oli suorastaan loistava vaikka ei yhtään osukaan omaan musamakuuni, suosittelen lämpimästi tutustumaan. Jos satut olemaan Helsingissä 15.4. ja ikää löytyy 20-vuotta niin lähetä sähköpostilla nimesi osoitteeseen levyjulkkarit@axlsmith.com niin saat nimesi listaan ja pääset Axlin levyjulkkareille!! Bileet alkavat klo 21!Voisi sanoa, että lähes ensikosketus Joss Stonen musiikkin tapahtui vasta Kulttuuritalon keikalla. Olen toki jonkin verran hänen tuotantoaan kuunnellut, mutta en omista yhtään levyä. Joss oli sangen viehättävä kulkiessaan lavalla teekuppinsa kanssa. Naisella on aivan huikea ääni, toivottavasti saadaan Suomeen pian uudestaan.
Youtuben aarteista löytyy tältäkin keikalta videoita, tässä aivan ihastuttava uusi kappale, josta Joss kertoi että oli tavannut miehen, joka kertoi keräävänsä entisen poikaystävänsä suosikkiartisteilta muistoja/viestejä (en nyt enää tarkalleen muista mitä), jotta saisi tämän miehen takaisin. Joss kirjoitti tästä kappaleen, jos ei tällä saa exäänsä mies takaisin niin sitten on peli menetetty. Kaunis kappale, oma suosikkini konsertissa.
Lisää kuvia löytyy galleriasta.
Kuvat & Teksti: Tiia Santavirta
p.s. Ja tarttuis sieltä myyntipöydältä muutama Joss Stonen levykin mukaan lähtiessä
Kuvat & Teksti: Tiia Santavirta
p.s. Ja tarttuis sieltä myyntipöydältä muutama Joss Stonen levykin mukaan lähtiessä
Palkki
