Tanskalaisen
Mewin esitys laskeutui festariyleisön päälle kuin lempeä kesäsade koleassa yössä. Esitys oli rauhallisen tunnelmoiva – ehkä jopa liiankin rauhallinen festareiden ensimmäiseksi päälavaesiintyjäksi. Vähäeläistä oli myös bändin esiintyminen, sillä he lähinnä olivat lavalla, soittivat, lauloivat ja antoivat musiikin kantaa.
Esitys olisi sopinut paremmin myöhäisillan fiilistelyyn, jolloin ihmiset olisivat voineet keskittyä ryhmässä huojumiseen. Nyt kaikesta rauhallisuudesta tuli hieman puutunut olo.
Laulaja
Jonas Bjerren ääni kulki niillä äärirajoilla, jotka saavat ihmiset joko ihastumaan tai ärsyyntymään. Suurimmaksi osaksi aikaa ääni onneksi soi korvissani positiivisesti. Paljon ei silti tarvittaisi, että tämä raja ylittyisi. Ymmärrän hyvin, mikäli laulajan ääni jakaa ihmisten mielipiteet kahtia.
Bändi oli itselleni lievä pettymys ja keikkaseuralaiseni Sari, 28v, totesi: ”En saanut siitä mitään otetta. Se vain soljui ohitseni.” Samanlainen olo oli itsellänikin. Olisin kaivannut jonkun ravistavan elementin herättämään horroksesta.
Yleisöä oli keikalla kuitenkin hyvin, ja he tuntuivat bändistä pitävän.
Herra Ylpöllä on hyvä karisma ja hieno ääni. Hän osasi ottaa lavan haltuun pelkällä olemuksellaan. Hän tarjosi festarikansalle juuri sitä, mitä he olivat tulleet hakemaankin: rokkia, seksiä ja alkoholia! Tästä syystä rock-festareiden lava oli Herra Ylpölle täysin oikea paikka esiintyä.
Hänen biisiensa sanoitukset ovat mielenkiintoisia. Ne kertovat rakkauden helppoudesta ja vaikeudesta omaperäisellä tavalla. Vaikka Herra Ylppö väittää, etteivät pojat tanssi, tanssivat he hänen keikallaan – sadetakeissaankin.
Yleisö oli koko keikan ajan hyvin mukana, eikä sade onnistunut pilaamaan tunnelmaa. Herra Ylppö ja Ihmiset olivat ehdottomasti positiivinen ja piristävä yllätys. Juuri tuollaisia keikkoja festareilla haluaakin nähdä. Siellä tanssitaan kuravellissä, kerrotaan rivoja vitsejä ja rakastetaan koko maailmaa!
Eteläpohjalainen
Lauri Tähkä & Elonkerjuu on kuin syntynyt Provinssirockin päälavalle. Se on heille kotilava kotiyleisön edessä. Sen huomasi heti, kun yleisö tanssi sateesta huolimatta villisti. Itsellenikin Provinssirock, kesäsade ja Lauri Tähkän tahtiin tanssiminen oli yksi kesän tunnelmallisimmista hetkistä. Ne ovat niitä asioita, jotka vaan kuuluvat olla juuri noin.
Yleisö oli jopa niin energinen, että välillä tuntui kuin bändin oma energia olisi kalvennut yleisön edessä. Olisin kaivannut vielä suurempaa heittäytymistä ja hulluutta. Kaikki tärkeimmät biisit kuitenkin kuultiin ja kaikilla oli hyvä tunnelma keikan alusta loppuun asti.
Lauri Tähkä ja elonkerjuu ei ole turhaan noussut Suomen suosituimmaksi bändiksi. He osaavat ottaa yleisönsä ja välittää heille positiivista energiaa. Siinä energiassa on helppo hymyillä. Kotimatkalla kuulin junassa, kun joku tyttö totesi puhelimeen: ”Me oltiin katsomassa Lauri Tähkän koko keikka.. Se oli oikeastaan ihan jees, vaikka ne onkin niin kamalia.” Bändin lavaesiintymisen edessä skeptisinkin taipuu…
Teksti: Terhi Mahlamäki
Kuva: Heli Hautaniemi
