Kirja! Sen piti olla Normikeikka tekijät haastattelussa

Syyskuun lopussa kirjakauppojen hyllyjä koristaa kirja, joka tuo viihdetyöläisten kertomukset kaikkien luettavaksi. Sen piti olla Normikeikka sisältää sata tanssimuusikoiden, juontajien, karaokevetäjien ja muiden viihteen tekijöiden kertomaa tarinaa. Suuret tähdet on tahallaan jätetty kirjan ulkopuolelle, koska kertomukset valittiin tarinan itsensä takia – ei kertojan.

Tekijäkolmikko, Mikko Sovijärvi, Olavi Rytkönen ja Joni Nikkola, halusi julkaista kokemuksia laajasti erilaisista tapahtumista, vaikka pelkkiä häätarinoita olisi varmasti ollut riittämiin. Osa haastateltavista löytyi googlen avulla, mutta suurimpaan osaan artisteja syntyi yhteys jonkun toisen artistin tai omien suhteiden kautta. Kaikki haastateltavat olivat asiasta innoissaan. Ongelmia muodostui vain deadline-aikojen kiinnipitämisessä.

Toimituskolmikko piti kirjan tekoa mukavana projektina. Haastattelut tehtiin sekä sähköpostin kautta että livetapaamisissa. Tarinoiden korkea taso yllitti odotukset, eikä sensuuriakaan tarvinnut käyttää kuin liian paljastavien yksityiskohtien peittämiseen. Yhtenä huvittavimmista muistoista Sovijärvi nostaa esiin haastattelun, joka tehtiin kulttuuriravintola Ylä-Ruthissa huutamalla pyöreän baaripöydän keskellä makaavaan kännykkään. ”Se oli hieno kokemus!”

Kirja on tarkoitettu kaikille viihdealasta kiinnostuneille. Sovijärvi kertoo humppaihmisten olevan vain yksi kirjan kohderyhmistä. ”Muille kirja voi toimia ikkunana markkinaviihteen usein absurdiin ja tragikoomiseen maailmaan. ” ”Jonkinlainen haavekuva kirjaa tehdessä oli, että se kuluisi soittoniekkojen käsissä keikkabussissa ja bäkkärillä. Jos vaikka viihdykkeenä onkin vain punaista jaffaa, kuten eräässä kirjan tarinassa.”, lisää Nikkola.

Kirjan tekijät ovat myös itse tutustuneet musiikkimaailmaan. Nikkola kertoo villeimmäksi kokemuksekseen Mozartin Taikahuilun Papagenon aarian Der Vogelfänger laulamisen saksaksi julkisesti. Rytkösellä puolestaan on takanaan satoja juonto- ja musisointikeikkoja, joista niistäkään kaikki eivät normikeikan kriteerejä täytä. Osa omista tarinoista päätyi kirjan kansien väliin.

Sen piti olla Normikeikka julkaistaan syys-lokakuun taitteessa.

Teksti: Terhi Mahlamäki

Faith No More @ Ilosaarirock, Joensuu 18.7.2010

Ilosaariyleisö tuntui paidoista päätellen odottavan erityisesti festivaalien pääesiintyjää Faith No Morea. Yhdysvaltalaisyhtyeen viime vuonna alkanut paluukiertue loppui Ilosaareen, eikä etenkään arvaamattomuudestaan tunnettu keulahahmo Mike Patton säästellyt paukkujaan. Patton tuntuu viihtyvän Joensuussa hyvin. Viimeksi hän vieraili Ilosaaressa kaksi vuotta sitten Mondo Cane -projektinsa kanssa. Tuolloin hän esitti italialaisia iskelmiä varta vasten kasatun Ilosaarirock Sinfoniettan säestyksellä.

Keikan introna toimi Keskiyön Cowboy -elokuvasta tuttu Midnight Cowboy. From Out of Nowheren kautta päästiin varsinaiseen hittikavalkadiin. Pääosan setistä muodostivat yhtyeen tunnetuimmat levyt Angel Dust ja King For a Day, Fool For a Lifetime. Toistaiseksi viimeisimmältä levyltä Album of the Year oli kelpuutettu kaksi kappaletta ja Pattonin The Real Thingiltä kolme. Aiemman keulakuvan Chuck Moselyn aikaiselta Introduce Yourself -levyltä mukaan mahtui Chinese Arithmetic.

Keikan vauhdikkaampaa osastoa edustivat huutokuoroin varustettu Be Aggressive sekä päivän kuin päivän kakomisellaan pelastava Cuckoo for Caca. Puolivälissä yleisö sai odottamansa Commodores -coverin Easy, joka saattoi monelle ollakin keikan ainoa tuttu kappale. Varsinaisen setin lopulla soi nimensä mukainen läpimurtohitti Epic.

Odotetulla tavalla keikan kruunasivat Mike Pattonin hörhöilyt. Järjestysmiesten stressitason saattoi tuntea sisällään, kun Patton uiskenteli yleisössä tavoittaakseen lipun jonka liehumista oli manaillut jo aiemmin välispiikeissään. Varsinaisen keikkasetin lopussa Patton otti lavan edessä kuvanneen kameranaisen videokameran ja kierteli sen kanssa kuvaamassa yleisöä. Videoshowta sai seurata lavan sivussa olevilta videoscreeneiltä.

Pyörremyrskymäisen Mike Pattonin edesottamuksia seuratessa muu bändi unohtuu suotta helposti. Rumpali Mike Bordin hoiti tonttinsa millintarkasti. Billy Gould näytti elehdintänsä perusteella nauttivan soittamisesta. Kosketinsoittaja Roddy Bottum spiikkaili tilaisuuden tullen hyväntuulisena ja kitaristi Jon Hudson selvitti moitteitta tyylilajista toiseen poukkoilevat kappaleet.

Encoreina yhtye soitti vielä Herb Alpertin alkujaan esittämän This Guy’s In Love With You sekä The Real Thingin nimibiisin. Ilmaan jäi vielä kysymys, jatkaako Faith No More paluukiertueensa jälkeen. Edes yhtye itse ei tuntunut olevan siitä loppuspiikeissään varma.

Tällä keikkakunnolla olisi sääli jos yhtye päättäisi lopettaa. Asian ratkaissee lähinnä se, saako yhtye tehdyksi uutta materiaalia. Faith No More määritteli funkia ja metallia sekoittamalla erityisesti 90-luvun vaihtoehtomusiikin suuntaa. Sen vaikutusta on ollut kuultavissa myös tämän vuosituhannen puolella esimerkiksi System of A Downin musiikissa. Millaista musiikkia yhtye tekisi 2010-luvulla? Kuulostaisiko se 90-luvulta vai saisivatko he hilattua itsensä jälleen uuden ajan lipunkantajiksi?

Teksti ja kuvat: Joni Nikkola

Ilosaarirock 17.-18.7.2010

Ilosaarirock on muodostunut parin vuoden aikana suosikkifestivaalikseni, koska se onnistuu aina marssittamaan Suomeen paitsi pinnan alla kuplivia vaihtoehtoartisteja, myös pari vanhaa veteraania, jotka on pakko nähdä. Tällä kertaa vanhoista veteraaneista mukana olivat Faith No More ja Bad Religion.

Lauantai

Pariisin kevät

Lauantai-iltapäivällä nähtiin heti erikoisherkkua, sillä keikka oli Pariisin kevään ensimmäinen. YleX -teltta notkui jo hyvissä ajoin odottavaa yleisöä. Toisen albuminsa toukokuussa julkaissut elektronista popmusiikkia soittava helsinkiläinen yhtye soitti hempeää ja tunnelmallista - paikoin naivistista musiikkiaan innokkaasti tanssivalle yleisölle.

Imogen Heap

Ilosaarirockissa mielenkiintoisinta antia ovat usein vaihtoehtoisemmat ulkomaiset nimet, joihin on tutustunut vasta artistilistaa katsoessa. Niistä kiinnostavin oli lauantai-iltana esiintynyt brittiläinen Imogen Heap. Esimerkiksi Bat For Lashesiin, Tori Amokseen ja Björkiin vertautuva lontoolainen multi-instrumentalisti esitti tasavahvan setin kappaleitaan, joissa elektroniset vaikutteet yhdistyivät bändin soittoon. Imogen Heapin visuaalinen tausta näkyi myös lavalla. Lavalla näkyi läpinäkyvää flyygeliä ja kimaltavia vaatteita. Imogen Heapin musiikki pääsikin erityisesti oikeuksiinsa elävässä muodossa. Levyillä ponnettomammiksi jääneet kappaleet nousivat uuteen lentoon suuren äänenpaineen ja lavashown ansiosta.

UNKLE (LIVE) (UK)

Ilosaarirockissa 2010 tuntui pääosassa olevan tunnelmallinen, elektronista ja rockia yhdistelevä musiikki. Miltei jokaisen lauantaina katsomani bändin musiikkia kun saattoi kuvailla samalla määreellä. Yhtenä vertailukohtana UNKLE (LIVE):lle toimii Massive Attack, mutta siihen verrattuna rock on kuitenkin enemmän esillä. Yhtyeellä ei ole varsinaista keulakuvaa, vaan kyseessä on muusikkokollektiivi. UNKLE (LIVE):n keikalla lavashow tuntui olevan sivuseikka ja tunnelmaa pidettiin yllä lähinnä taustalla pyörivien videoteosten avustuksella.

I Was A Teenage Satan Worshipper

Suomalainen I Was A Teenage Satan Worshipper oli festivaalien raikkain kotimainen tuttavuus. Laittamalla itsensä likoon yhtye välittää huolettoman bilefiiliksen tanssivalle yleisölle. Rennosta asenteesta huolimatta musiikkia tehdään ilmeisen tosissaan ja se onkin poikinut äskettäin jo klubikiertueen Euroopassa. Tämäntapaiselle yhtyeelle onkin vaikea kuvitella suursuosiota kotimaassa, mutta kansainvälisen kulttisuosion kylläkin. Vertailukohtina toimivat vaikkapa Jesus and Mary Chainin tapainen 80-luvun lopun shoegazer -musiikki ja kotimaisena hengenheimolaisena näen Superchristin. Villeimpään bailaukseen yhtye usutti OMG, Techno Chicks!!! -kappaleellaan.

Bad Religion

Lauantai-illan viimeisenä aktina esiintyi yhdysvaltalainen punk-legenda Bad Religion. Melodista hardcore punkia kolmekymmentä vuotta soittanut yhtye muistui suurimmalle osalle festivaaliyleisöstä mieleen lähinnä 90-luvun puolivälin hetkellisen suursuosion ansiosta. Yhtyettä oli kuitenkin saapunut katsomaan täysi kentällinen väkeä. Tuotantoa paremmin tuntemattomalle keikka saattoi kuulostaa hieman monotoniselta. Bad Religionin musiikki kulkee melko samoja latuja eikä tarjoa suuria yllätyksiä, joten yhteiskunnallisesti kantaaottaviin sanoituksiin tutustuminen lisää huomattavasti keikan nautittavuutta. Kävin seurueineni katsomassa parin kappaleen ajan samaan aikaan soittanutta joensuulaista Ukkosmainetta, mutta palasimme ulkomaan ihmettä katsomaan. Hittejä odotelleiden toiveet täytettiin keikan loppupuolella, kun American Jesus, Punk Rock Song sekä 21st Century pärähtivät soimaan. Lauantai-ilta päättyi Ilosaarirockille perinteiseen tapaan ilotulitukseen.

Sunnuntai

The Valkyrians

The Valkyriansin keikka Ilosaarirockin Rentolavalla 2008 oli ensimmäinen koskaan Ilosaaressa näkemäni keikka.Se oli sen verran virkistävä kokemus, että halusin mennä tarkastamaan heidät tälläkin kertaa. Tällä kertaa helsinkiläinen ska-bändi aloitti sunnuntain aurinkoisella Rentolavalla, joka onkin luultavasti paras kuviteltavissa oleva ympäristö. Kansa tanssi aurinkoisella rannalla, bändillä oli silmin nähden letkeä meininki ja välispiikit olivat sympaattisia. The Valkyriansin musiikki on esikuvilleen uskollista 80-luvun alun brittiläistyylistä skata esiintymisasuja myöten. Henkselit, suorat housut, flanellipaita ja hattu kuuluvat olennaisena osana asustukseen. Vertailukohtina voi mainita esimerkiksi sellaiset yhtyeet kuin The Specials ja Madness. Lopulta soittajat ottivat vielä muistoksi kuvia yleisöstä pokkarikameroillaan.

Lapko

Paljon on tapahtunut sen jälkeen, kun näin Lapkon ensimmäistä kertaa Karmarockissa. He olivat silloin tuntematon demobändi. Pari vuotta myöhemmin he olivatkin jo se tiukaksi hioutunut harjavaltalaistrio, jota he ovat nykyään. Tiukkuus ei kuitenkaan Lapkon kohdalla tarkoita kaavamaisuutta, vaan kokemus oli tuonut spontaaniutta. Kun Ville Malja spiikkasi vahingossa väärän kappaleen, hän vitsaili että soitetaan nyt se koska muuten se on noloa. Spontaani idea oli myös laulattaa yleisöllä Enigmaa. Tutut hitit Killer Whales, All The Best Girls ja tuore I Shot the Sheriff kuultiin keikan mittaan. Loppua kohden tunnelma hieman laski, mutta alun intensiteetistä olikin varaa pudottaa. Ei ole ihme, että tämä ammattitaitoinen yhtye on yksi Suomen vientitoivoista.

DJ Shadow

Musiikillisesti yksi eniten odottamiani esiintyjiä oli DJ Shadow. Senkin kohdalla vertailukohdaksi sopii Massive Attack ja muu Bristol-soundi. Silmäniloa keikka valitettavasti ei paljon tarjonnut. Videoteokset hallitsivat näkökenttää, kun yksinäinen artisti keskittyi naputtelemaan Macintosh-läppäriään ja käyttämään levareita. Valokuvaajalle tilanne oli melko toivoton, mutta toivottomammaksi sen teki jälleen kerran YleX -teltan pienuus joka varmisti sen ettei edessä kuvaamisen jälkeen enää mahtunut telttaan ellei halunnut käyttää kyynärpäätaktiikkaa. Hiukan jäi kaivelemaan, millainen keikka olisi ollut vaikkapa päälavalta nähtynä. Teltassa kun tuskin oli liikaa tilaa edes tanssia.

DJ Shadowin keikan jälkeen siirryimme odottelemaan pääesiintyjä Faith No Moren keikkaa. Siitä on näillä sivuilla erillinen arvio.

Teksti ja kuvat: Joni Nikkola