Keikkaraportti! Joan Jett and the Blackhearts rokkasi suoraan sydämeen!

een Dayn konserttipäivä oli varsin monelle todella odotettu päivä niin myös minulle tosin hieman eri syistä. Tasan 10 vuotta aikasemmin Oulun stadionilla Joan Jett and the Blackhearts esiintyivät Lynyrd Skynyrdin kanssa, tällä kertaa saatiin Joan Jett jo Helsinkiin, mutta jälleen lämppärin ominaisuudessa ja isolle stagelle.

Joan Jett kuuluu niin nuoruuden, melkein jopa lapsuuden sankareihini, joita on aina tahtonut nähdä, mutta joita ei sitten millään Suomeen saakka tunnu keikalle eikä edes pr-visiitille saavan. Joan Jett pitäisi ehdottomasti nähdä klubikeikalla, hikisessä, intiimissä klubissa kuten Tavastialla. Ei ole yksi tai kaksi kertaa, kun 80-luvulla revin Juhani Merimaata hihasta Tavastian edessä ja anelin, että ottaisi Jettin Tavastialle esiintymään.. no ei ottanut, ei tuntunut kauheasti kiinnostavan kuten ei kai sitten ketään muutakaan suomalaista keikkajärjestäjää. Onneksi on Green Day, joka toi oman esikuvansa mukanaan ja näin ollen myös monella suomalaisella oli mahdollisuus nähdä Joan Jett and the Blackhearts ehkä ensimmäistä ja viimeistä kertaa ainakin Suomessa… ellei joku nyt vihdoin herää..

Konserttialueelle tulessa ja passia hakiessa sai sellaista infoa, että 3 biisiä saa kuvata ja sen jälkeen tulisi alueelta poistua ja taas palata kuvaamaan Green Dayta 2 biisiä ja ulos. No, tuo sitten aika pian korjaantui, että 3 biisiä saa kuvata ja keikan saa jäädä katsomaan kunhan pitää kameran piilossa. Joten helpotti oloa sangen paljon, että pääsee keikan näkemään. Mutta tilanne eli vielä ja juuri ennen The Hivesin alkua meille roudattiin kuvaussopparit ja samassa selvisi, että Joan Jettin koko keikan saa kuvata.. Kyllä, “there is a God” pääsi suusta, ei voinut enempää toivoa, näkee keikan hyvältä paikata ja ehtii valokuvaamaan rauhassa.

Alkuilta, paljon valoa, lava lienee n. 4 metriä korkea, josta etäisyys yleisöön todella pitkä jne. eli ei nyt aivan intiimi keikkatilanne. Joan Jett viettää lavalla sangen paljon mikrofonitelineen takana laulaessaan ja soittaessaan kitaraa eikä siitä kauheasti lähde seikkailemaan. UTTA kun on fanittanut kyseistä artistia sen noin 25 vuotta niin mikään ei tietystikään estä keikasta nauttimista, ei vaikka niska tuntui olevan tulessa, kun sinne 4 metrin korkeuteen tähyili kameralla koko keikan.

Yllätyin siitä, että yleisö oli sangen hyvin mukana keikan aikana eikä vain isoimman hitin I Love Rock n Rollin aikana vaan esimerkiksi vanhat The Runaways bändin kappaleet saivat porukan mukaansa. Eihän tuota yleisön reaktiota voi millään tavalla verrata Green Dayn aiheuttamaan hysteriaan, mutta selvästi yleisössä oli myös Jettin musan diggareita.

Setti koostui pitkälle samoista biiseistä kuin 10 vuotta aikaisemmin vaikkakin sen jälkeen julkaistulta Sinner levyltäkin olisi voinut soittaa useammankin kappaleen. Lienee näin lyhyeeseen settiin pyritään kuitenkin sisältämään ne tunnetuimmat kuten I Hate Myself For Loving You, Crimson & Clover, Do You Wanna Touch Me, Bad Reputation jne. Itse olen tykkänyt tuosta ”Hits” levystä, joka sisältää covereita, lienee siltä levyltä ei kauheasti biisejä kuulla edes Jettin omilla keikoilla, mutta esimerkiksi Nazarethin Love Hurts olisi ihana kuulla joskus livenä Jettin laulamana.

Fanille tämä oli unelmien täyttymys, sitä ei haitannut edes se, että Joan oli pahasti flunssan kourissa ja välillä muutama f*k sieltä lavalta kuuluikin. Hauska lisä oli, että varsinaisen bändin lisäksi, jos näin nyt voi edes sanoa lavalle aina välillä ilmestyi kosketinsoittimiin Kenny Laguna, mies joka on ollut Joan Jettin soolouran alusta lähtien mukana kaikin tavoin niin levy-yhtiö pomona yhdessä Jettin kanssa, tuottajana, biisintekijänä jne.

Mahtavaa oli ja toivottavasti ei mene 10 vuotta, että bändin näkee uudestaan, siinä vaiheessa Joan Jett olisi jo 61-vuotias tosin vielä nyt 51-vuotiaana saa moni nuorempi ottaa mallia. Kiitos Green Day, että toitte Joan Jettin Suomeen! Ja kiitos kolleegalle, joka antoi Joan Jettin heittämän plektran mulle.. Ja teille, jotka olette Facebookissa niin saa liittyä ryhmään “Bring Joan Jett and the Blackhearts to Finland“, ainahan sitä saa yrittää.

Paljon lisää kuvia keikasta nähtävissä galleriassa.

Teksti & kuvat: Tiia Santavirta

Keikkaraportti! Green Day, Joan Jett and the Blackhearts & The Hives @ Helsinki, Kyläsaari, 8.6.2010

Keikkaseurueestani yli puolelle Green Day oli teinivuosina yksi tärkeimmistä bändeistä. ”Ne tietyt biisit, jotka liittyy niihin tiettyihin teinivuosiin, haluan kuulla tänään. Olen valikoiva fani, mutta Green Day oli tärkeä bändi aikoinaan”, toteaa Hanne, 31v.

Hannalle, 25v, Green Day on ollut tärkeä bändi myös teinivuosien jälkeen, ja hän on kuunnellut myös viimeisimpiä levyjä paljon. ”Aina, kun on kysytty, mikä bändi on sellanen, jonka haluaisin nähdä ja josta olisin valmis maksamaan paljon, olen aina vastannut Green Dayn.”

15 vuotta Green Day –fanit ovatkin saaneet Suomen vierailua odottaa. 26 000 ihmistä kerääntyi Kyläsaareen katsomaan bändiä. Siihen ihmismäärään mahtui monenlaisia kuulijoita ja faneja. Ikäjakaumasta päätellen siellä oli sekä vanhojen että uusien levyjen myötä bändiin tutustuneita. Green Dayn tuli lunastaa kaikkien näiden vuosien ja erilaisten ihmisten odotukset.

Bändin lämmittelijöinä toimivat ruotsalainen The Hives ja yhdysvaltalainen Joan Jett and The Blackhearts. The Hivesin energinen rokki ja seiloriasut tekivät yleisöön vaikutuksen. Yleisö pomppi keikan ajan hyvin mukana, ja laulaja Pelle Almqvistin puoliksi suomalaiset, humoristiset spiikkaukset toivat keikkaan hauskan lisän. Allekirjoittaneen mielestä ne olivat jopa keikan parasta antia, sillä musiikki puudutti tasapaksuudellaan.

Joan Jett and The Blackhearts esitti hienon keikan, mutta yleisö ei tuntunut syttyvän kuin I love rock ’n’ roll –biisistä. Paikka ja yleisö eivät olleet paras mahdollinen esiintymispaikka bändille, sillä toisen lämmittelijän olisi pitänyt olla vähän energisempi. Joan Jettillä on joka tapauksessa niin kaunis ääni, että häntä kuulisi mielellään jossain pienemmässä tapahtumassa omalla keikallaan.

Green Dayn aloitettua huomasi heti, minkä vuoksi yleisö oli paikalle saapunut. Samoin oli selvää, miksi Green Day oli paikalla – faniensa vuoksi. Yleisöön otettiin välittömästi hyvä kontakti, ja jo ensimmäisten biisien aikana Billie Joe otti yleisöstä lavalle pojan, joka näytti hänen nuoremmalta kopioltaan punaisissa housuissaan ja takkutukassaan. Muutaman yhteisen lauluminuutin jälkeen poika hyppäsi rohkeasti yleisön käsien varaan.

Konsertin aikana lavalla kävi ainakin viisi fania. Suloisin heistä oli hyvin nuori pikkutyttö, jonka käden Billie Joe laittoi siunaamaan häntä East Jesus Nowhere -biisin aikana. Lavalla kävi myös onnekas nuori tyttö, joka sai lopulta laulajalta suukon. Tyttö meni siitä ihan sekaisin – eikä ihme. Laulajan viehätysvoima iski myös eturiviä kauemmas, ja suukko sai aikaan yleistä kiljuntaa ja huokailua.

Yleisön huudattaminen ja laulattaminen jatkui konsertin alusta loppuun asti. Sitä oli ehkä jopa liikaa, sillä yleisö alkoi väsyä huutamiseen keikan loppuvaiheilla. Bändiähän he olivat sinne tulleet katsomaan.

Bändiä he kyllä saivat katsoa. Green Day viihtyi lavalla jopa 2,5 tuntia. Siinä ajassa lavalla ehdittiin mm. rokata, soittaa huuliharppua, esittää homokabareeta ja laulaa balladia makuuasennossa. Vaikka Billie Joe oli ehdottomasti bändin keulahahmo, pääsivät muutkin bändin jäsenet esittämään taitojaan varsinkin keikan loppupuolella. Yleisö oli tyytyväinen siihen, että bändi esitti kaikki tärkeimmät biisinsä koko tuotannostaan, eikä todellakaan keskittynyt vain uusimman levyn materiaaliin.

Billie Joe osasi myös spiikeillään sulattaa yleisön sydämen. Hän kertoi ihmisten saavan hänet tuntemaan Helsingin toiseksi kodikseen. Yhdysvaltalaiseen tapaan kaikki kohteliaisuudet lausuttiin sujuvasti, ja suomalaiset hymyilivät.

Ilotulitteita ammuttiin taivaalle jatkuvasti korostamaan biisien kohokohtia, mutta niiden aiheuttama vaikutus oli varsin laimea Suomen kesäyössä. Ne olisikin voinut jättää käyttämättä, sillä bändin energia kyllä riitti ilman tehosteitakin. Keikan loppuvaiheilla nähtiin myös perinteinen paperisilppusade, joka kieltämättä nostattaa ainakin omaa mielialaani.

Varsinaisen soittoajan lisäksi myös encore venyi totuttua pidemmäksi. Se huipentui siihen, kun Billie Joe hiljentyi laulamaan akustista kitaraa soittaen muutaman balladin. Hänen karhea äänensä soi kauniisti, ja suurin osa yleisöstä oli aivan myyty. Teki mieli vain sulkea silmät ja todeta: ”Wake me up when September ends…”

Lunastiko bändi sitten kaikkien odotukset? Todellakin. Yleisö kuvaili konserttia positiiviseksi yllätykseksi, mahtavaksi ja jopa elämän parhaaksi päiväksi. Täytyy siis toivoa, että seuraavaa keikkaa ei tarvitse odottaa 15 vuotta…

The Hives ja Green Day kuvia paljon lisää galleriassa!

Teksti: Terhi Mahlamäki

Kuvat: Tiia Santavirta