Ilpo Kaikkosen esikoislevy “Vol1”
oli minulle syksyn valopilkku. Kuuntelin sen rennon kesäisiä
kappaleita koko marraskuun ja toki sen jälkeenkin. Olin nauttinut
niistä jo akustisilla keikoilla, joita Ilpolla tuntuu riittävän.
Harvinaisempaa bändikeikkaa olin kovasti odottanut, ja Tikkurilan
Shamrock osui kohdalle yllättäen, muun pääkaupunkiseutumatkailun
yhteyteen.
Olin jo hilkulla katua keikalle
lähtemistä, kun showtime venyi yli puolen yön, mutta odotus
palkittiin. Ilpo Aurinkokunta-bändeineen asteli lavalle, “Tänään
en pelkää” lähti soimaan, ja tiesin heti, että kannatti tulla.
Ilpon lavaenergia valloittaa, soittamisen riemu tarttuu, ja ennen
kaikkea biisit toimivat.
Ensimmäisellä kokemallani keikalla
Ilpolla oli vireongelmia, jonka jälkeen olen kuunnellut hänen
lauluaan erityisen kriittisesti, parasta toivoen ja pahinta - turhaan
- peläten. Jos nyt jotain epävireitä lipsahti, ei niitä
riehakkaan bändisoiton lomasta ehtinyt havaitsemaan. Ilpon ääni
soi persoonallisen pehmeänä ja vahvana, ja kitarakin pysyi kädessä,
aidosti soittimena eikä rekvisiittana.
