Arvokkaasti harmaantuneiden miesten ilta ja myös kauniiden naisten (yleisössä), siinä lyhyt mutta kaikenkattava yleisesitys siitä illan tarjonnasta. Ennakko-odotukset olivat korkealla mutta illan isännät Geraint Watkins lämmittelijänä ja Nick Lowe (60) pääesiintyjänä täyttivät ne melkein kaikki.
Hyväntuulisuus oli avainsanana heti alkumetreiltä lähtien. pianisti Geraint Watkins, jota ehkä syystäkin pidetään hieman tylsänä tyyppinä isolla lavalla, suorastaan uhkui groovea Tavastian intiimissä ympäristössä . Myös varsinaisen setin aikanakin hänen taidokkaasti takomansa kosketinsoittimet tukivat mainiosti Lowen karismaattista laulua.
Niin Se Laulu, mainioiden popbiisien säveltäjänä kunnostautunut Lowe on myös aivan mieletön laulaja. Asia tuli todistetuksi uudelleen ja uudelleen illan aikana. Muiden bändin jäsenten pysytellessä tiukasti taka-alalla (rummut, sähkökitara ja kontrabasso) Lowe vei laulujaan miten tahtoi lavan keskiössä ja antoi sanoitusten ja melodian kertoa olennaisen teemasta ikääntyminen ja epäonninen ”love”. Nopeatempoinen rocknroll jäi kuitenkin ”I knew the bride when she used to rocknrollin” varaan josta kuitenkin kuultiin jokseenkin täydellinen versio. En tiedä vaivasiko tiukan rocknrollin puute kuitenkaan muita kuin itseäni..
Tavastialla tunnelmoidessa tuli mieleen miten paljon parempi konserttipaikka se on kuin kulttuuritalo. Intiimiä tunnelmaa ja loistavaa akustiikkaa ei vain kerta kaikkiaan korvaa mikään. Varmuudella myös Lowe nautti tilanteesta. Bändissä huomiota herätti myös hienosti soinut kontrabasso kitaristin jäädessä ehkä hieman liian taka-alalle.
Nick Lowe tekee musiikkiaan jatkossakin täysin sielunvoimin ja tarjosi maistiasiksi muutamia uusia kappaleitaan jotka upposivat välittömästi läsnäolijoihin. Kappaleet olivat kuin moni taideteos, variaatioita edellisistä, mutta kuitenkin raikkaan uusia. Lowe jatkaa kuten monesti on sanonut ”täydellisen pop kappaleen metsästystä”. Kolmen minuutin formaatti ja hyvä bändi auttavat maestroa vielä hyvän aikaa siitä ei ole epäilystäkään. Siispä “Till we meet again, dont know were dont´t know when, but I´m sure we´ll meet again some sunny day”.
Teksti ja kuva: Jan Fast
