Olipa kerran… PIRPIRPIRPIRPIRPIR! Kello soi merkiksi siitä, että on aika nousta (täysin tarpeettomilta) päikkäreiltä, pistää kamat kasaan ja suunnata illan koitokseen! Aivan törkeässä pöhnässä yritän touhuta kameraroinat, sun muut tarpeelliset messiin. Ainiin, enhän mä oo syönyt mitään! No, jotain matkalla sitten vissiin. Auton ovia availlessa muistan että ”niin joo, nehän muutti maksullisen parkkeerauksen ajankohtia myöhemmäksi!” Ei mulla oo varaa maksaa moisia! Eikun juna-asemalle. Kappas, siellähän se juna sitten meneekin ja seuraava tulee sen verta myöhemmin etten taida keritä hakea evästä keskustan puodeista. Juoksen lähikauppaan hakemaan tarpeelliset ja sitten takaisin asemalle. Ainiin, ei mulla oo matkakortilla ku kymmenen senttiä vajaa lipun hinta. Putkeen menemisen määrää ei voi mittayksiköin ilmoittaa...
