12.3.2015

Diandralle kultaa Dynamiittii albumista!


Diandran ensimmäinen suomenkielinen albumi Dynamiittii on ylittänyt kultarajan cd-myynnin ja streamausten perusteella! Levy julkaistiin lokakuussa, albumijulkaisua edelsi kaksi sinkkua, valtaisa hitti Paha poika, josta Diandra on myös saanut jo kultalevyn ja toisena sinkkuna julkaistu poppispala Onni on. Loppuvuodesta levyltä irroitettiin myös iso balladisinkku Kuitenkin. Levyn tuottajina ovat toimineet Sakke Aalto, MGI, Op Beats & Mats Takila ja Mikko Tamminen.

Diandra yllätettiin kultauutisella: ”Aivan ihana juttu! Levynteko oli upeaa mutta vaativaa. Nyt oltiin täysin eri tilanteessa kuin ensimmäisen levyn kanssa. Kultalevy kertoo nyt että oltiin oikeilla jäljillä ja musiikki on löytänyt kuulijansa. Olen hurjan onnellinen tästä ja haluan osoittaa valtaisat kiitokset faneille ja levyntekotiimille!”

Parhaillaan Diandra keikkailee ja on muuten monessa mukana. Hän palasi juuri Keniasta, jossa vieraili EU:n kehitysyhteistyön teemavuoden lähettiläsmatkalla. Diandra laulaa myös juuri julkaistulla Mikael Gabrielin sinkulla Viimeisen kerran. Sinkku nousi heti julkaisustaan Spotifyn ykköseksi ja on luonteva jatko Diandran ja Mikaelin aiemmalle yhteisbiisille Päästä mut pois, joka valloitti kuulijat vuonna 2013. Diandran upeaa ääntä on kuultu myös Uniikin kanssa Niin hyvä on-kappaleella ja Cheekin Fiiliksissä-sinkulla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Palkki

Palkki