Varoitus! Seuraa subjektiivinen
hehkutus ja nostalginen paluu milleniumiin!
Jokaisella musiikin suurkuluttajalla on
oma inhokkinsa, jota ei vain yksinkertaisesti ole sallittua arvostaa
saatikka fanittaa. Toisille se on Yö, toisille Mamba,
mutta yksi orkesteri tuntuu nauttivan kyseistä kunniaa hanakammin
kuin mikään muu. Suomalaista musiikkikeskustelua ja -mediaa on
viime aikoina vallinnut konsensus, jonka mukaan Limp Bizkitistä
ei saa pitää vitsailematta. Jokainen uutisointi koskien yhtyeen
paluuta Suomeen oli vähintäänkin ironisesti sävytetty. Tämä on
sinänsä ymmärrettävää, sillä nokkamies Fred Durst on jo
vuosia kuulunut musiikkibisneksen vihatuimpiin hahmoihin. Yleisön
reaktio oli kuitenkin aivan muuta kuin ironinen.
Viimeksi vuonna 2009 Kaapelitehtaalla esiintyneen yhtyeen riveistä on pudonnut DJ Lethal, jonka korvaajana livenä toimiva DJ Skeletor (tai DJ Franco, ota tuosta nyt selvää) lämmitti meitä yleisöä soittamalla levyltä modernin metallin klassikoita Slipknotista System of a Downiin. Me olimme kuitenkin tulleet katsomaan Durstia, rumpali John Ottoa, basisti Sam Riversiä sekä kitaristi Wes Borlandia.
Viimeksi vuonna 2009 Kaapelitehtaalla esiintyneen yhtyeen riveistä on pudonnut DJ Lethal, jonka korvaajana livenä toimiva DJ Skeletor (tai DJ Franco, ota tuosta nyt selvää) lämmitti meitä yleisöä soittamalla levyltä modernin metallin klassikoita Slipknotista System of a Downiin. Me olimme kuitenkin tulleet katsomaan Durstia, rumpali John Ottoa, basisti Sam Riversiä sekä kitaristi Wes Borlandia.
