Syyskuun ensimmäinen sunnuntai alkoi kääntyä iltaan, kun lähestyin reilun kymmenen tuhannen muun Leonard Cohen
-fanin kanssa Helsingin Sonera Stadiumia. Lauantainen kaatosade oli
onneksi enää muisto, ja sunnuntain iltapäivä oli auringonpaisteellaan
lupaillut hienoa keikkailmaa, mutta nyt pilvet roikkuivat taas
matalalla, ja ilmassa oli sateen uhka. Kiivettyäni yläkatsomon toiseksi
ylimmäiselle riville ja luodessani katseen alas lavan suuntaan
huolestuin myös illan tunnelmasta ja äänentoistosta. Mitä tästä illasta
tulisi, miten Cohenin matalalla liikkuva ääni kantaisi koko katsomoon,
ja ennen kaikkea: jäisikö Cohenin keikoista tuttu tiivis, intiimi
tunnelma kokematta näissä stadion-olosuhteissa.
