20.11.2015

SUVI TERÄSNISKALLE KULTAA – JA JO SEITSEMÄS PLATINALEVY!

Suomen suosituimpiin naislaulajiin lukeutuvan Suvi Teräsniskan rakastetuimmat kappaleet julkaistiin pari viikkoa sitten samalla albumilla, kun odotettu kokoelmalevy Täydellinen elämä – Suurimmat hitit ilmestyi. Nyt levy on myynyt jo kultaa, reippaasti yli 10 000 kappaletta.

Kultalevyn lisäksi Suvi saa juhlia myös toista jalometallia – hänen viime jouluksi julkaistu toinen joulualbuminsa Joulun henki on ylittänyt platinalevyrajan eli sitä on myyty yli 20 000 kappaletta. Se on järjestyksessä jo hänen seitsemäs platinalevynsä: kaikki Suvin studioalbumit ovat siis myyneet vähintään platinaa.



Yhteensä Suvi Teräsniskan albumeita on myyty yli 300 000 kappaletta. Tällä hetkellä Suvi Teräsniska on pidemmällä keikkatauolla. Hänet voi kuitenkin nähdä esiintymässä huomenna lauantaina 21.11. Espoossa kauppakeskus Sellon Anttila-tavaratalossa klo 13. Esiintyminen on osa Anttilan ja Suvin juuri alkanutta tiivistä artistiyhteistyöstä, joka tarkoittaa että Suvi toimii ketjun brändilähettiläänä.

Tiistaina Suvi esiintyy Kummien Joulu Mielelle -konsertissa Turun Logomossa ja torstaina Oulu sinfonian kanssa Oulussa, näistä jälkimmäinen on loppuunmyyty.

Suvi esiintyi tänään aamulla Rautatieasemalla Hyvä joulumieli -keräyksen avajaisissa. Yle Areenasta voi aamun esiintymisen ja haastattelun katsoa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Palkki

Palkki