8.4.2015

SANNIn uusi albumi LELU julkaistaan 24.4. 2080-luvulla single on myynyt kultaa

SANNIn toinen albumi LELU julkaistaan perjantaina 24. huhtikuuta. Levyltä julkaistaan ennakkooon Spotifyssa 21.4. lähtien joka päivä yksi kappale kolmen päivän ajan. LELU-albumi on SANNIn ja Hank Solon käsialaa, ja levyllä vierailee räppäri Tippa-T.

"Lelu sijoittuu aikaan jolloin päätin, että jos elämää ei voi kontrolloida, päästän siitä irti. Jokaisella tulee joku assosiaatio sanasta "lelu". On se sitten pehmonalle tai aikuisten lelu, jokaisella on suhde leluun. Mutta mitä tapahtuu kun leikkijästä tulee lelu tai kun hassusta tulee pelottava. Lelu on mulle tosi henkilökohtainen levy. Se pohdiskelee torjutuksi tulemisen ja heittäytymisen välistä kamppailua, häpeästä irti päästämistä ja ihmissuhteita yleisesti. Toisessa ääripäässä taas bailataan, eletään ja mennään päin päätyä sen enempää asiaa ajattelematta. Lelu on dokumentti näiden kahden maailman välissä tasapainottelusta,” SANNI kertoo levystä.

LELU-albumin ensimmäinen single 2080-luvulla on ylittänyt kultarajan. 2080-luvulla on myös viidettä viikkoa putkeen Suomen soitetuin radiokkappale.


SANNIn vuonna 2013 julkaistu Sotke mut -albumi myi platinaa ja levyn myötä SANNI palkittiin Emma-gaalassa Vuoden naissolistin pystillä.


LELU-levyn biisijärjestys:

LELU
2080-luvulla
Pojat feat. Tippa-T
Supernova
Mitä jos ne näkee
Lapsi Heurekass
Isin tyttö
Lauantai-iltana
Kokaiini
Soita mua (S&M)

Ennakkotilaa LELU täältä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Palkki

Palkki